Tulosta |Muuta tekstikoko

Yli 30 000 työkyvyttömyyseläkeläistä haluaa töihin

17.06.2010

Eläketurvakeskuksen uuden raportin mukaan töihin haluavia työkyvyttömyyseläkeläisiä on Suomessa suuri joukko. Raportin tiedot perustuvat kyselyyn, joka kohdistettiin työeläkettä saaviin työkyvyttömyyseläkeläisiin. Työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeellä olevia henkilöitä on hiukan alle 220 000. Heistä noin 33 500 - joka kuudes - haluaisi töihin.

Kyselyn toteuttamishetkellä työkyvyttömyyseläkeläisistä töissä kävi alle kymmenesosa, määrällisesti 19 000 henkeä. Osatyökyvyttömyyseläkeläisistä työskenteli 68 prosenttia, täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä olevista puolestaan viisi prosenttia. Töihin haluavia oli edellisessä ryhmässä seitsemän prosenttia ja täydellä eläkkeellä olevista 21 prosenttia. Kaikkien halukkaiden työllistyminen voisi kohottaa kokonaistyöllisyysastetta prosentin verran.

Työllistymistä hankaloittavat tekijät liittyivät toisaalta terveysongelmien ja työn kuormittavuuden kaltaisiin asioihin, mutta vahvasti myös työmahdollisuuksien puutteeseen. Erityisesti mielenterveyden häiriöiden vuoksi eläkkeelle siirtyneet pitivät työmahdollisuuksia vähäisinä. Kyselyyn vastanneet kokivat useimmiten osa-aikaisen tai satunnaisen työskentelyn itselleen sopivimmaksi vaihtoehdoksi. Raportin perusteella halukkuutta joustavan työskentelyn ja työkyvyttömyyseläkkeen yhdistämiseen on selkeästi olemassa. Tämän onnistuminen kohentaisikin sekä työllisyysastetta että yksittäisen eläkeläisen ansioita ja vanhuuseläkettä. Osa vastaajista oli tosin lisäksi kokenut kyselyn aikaiset ansaintarajat työskentelyä vaikeuttaviksi, mutta nämä rajat ovat sittemmin nousseet.

Eläketurvakeskuksen toinen tuore raportti esittelee eräiden muiden maiden ratkaisuja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen vähentämiseksi ja osayökykyisten työssäkäynnin tukemiseksi. Molemmat raportit, Työkyvyttömyyseläke ja ansiotyö sekä Disability and employment - lessons from reforms, ovat luettavissa Eläketurvakeskuksen sivuilla.

Lähteet: Eläketurvakeskuksen tiedote 10.6.2010
Tiivistelmä Eläketurvakeskuksen raportista 2010:5, Työkyvyttömyyseläke ja ansiotyö

Suomen ReumaliittoCrohn ja Colitis ryPsoriasisliittoNupsoManpower InclusiveVATES-säätiöSisäänheitto työelämäänMunuais- ja maksaliitto ry