Tunne oikeutesi
Tähän osioon on kerätty tietoa sairastamiseen ja työelämään liittyvistä etuuksista.
Etuudet perustuvat Suomen sosiaaliturvajärjestelmään, jonka piiriin kuuluvat kaikki Suomessa vakinaisesti asuvat henkilöt. Joidenkin etuuksien saamisen edellytyksenä on se, että hakija on asunut Suomessa määrätyn ajan. Suomalaista sosiaaliturvaa voi joissakin tapauksissa saada myös oleskellessaan ulkomailla.
Sosiaaliturvajärjestelmä koostuu kolmesta osa-alueesta: sosiaalivakuutuksesta, sosiaaliavustuksista sekä sosiaali- ja terveyspalveluista.
Sosiaalivakuutusten tarkoitus on taata kohtuullinen toimeentulo, jos tulonhankintakyky heikkenee.
Sosiaalivakuutuksen osia ovat muun muassa kansaneläkevakuutus, tapaturmavakuutus, työttömyysturva, sairausvakuutus ja työntekoon perustuva työeläkejärjestelmä.
Sosiaaliavustukset ovat erilaisia taloudellisia avustuksia, jotka voivat olla kertaluonteisia tai tietyksi ajaksi tai toistaiseksi myönnettyjä. Esimerkiksi asumistuki, vammaistuki ja toimeentulotuki ovat sosiaaliavustuksia.
Sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoavat muun muassa kunnan terveyskeskus ja sosiaalitoimi sekä Kelan toimistot.
Lisätietoja sosiaaliturvajärjestelmästä saat esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön esitteestä Suomen sosiaaliturvan pääpiirteet.

