Tulosta |Muuta tekstikoko

Osatyökykyisen rekrytointi

Työnantaja voi joskus päättää rekrytoida vajaakuntoisen henkilön. Toisaalta osatyökykyinen työnhakija voi myös hakea työnantajan avointa työpaikkaa. Kummassakin tapauksessa kannattaa perehtyä tarjolla oleviin tukiin ja apukeinoihin, joita tällä sivustolla esitellään. Myös työ- ja elinkeino-ministeriön opas Vammoista viis tarjoaa työnantajalle hyödyllistä tietoa.

Lue lisää rekrytoinnista


Tukea työnantajalle

Osatyökykyisen työllistämistä ajatellessa kannattaa ottaa selvää taloudellisista tukimuodoista, jotka liittyvät työsuhteen solmimiseen. On myös sellaisia tukimuotoja, joissa ei synny työsuhdetta. Työnantaja voi riskittä tutustua osatyökykyiseen työntekijään, ja toisaalta työntekijä hyötyy saamistaan kokemuksista.

Lisäksi työnantaja voi saada monilta eri toimijoilta sekä taloudellista tukea että käytännön apua tilanteessa, jossa työpaikalla jo työskentelevän työntekijän työkyky heikentyy.

Lue lisää tuista


Osatyökykyinen työyhteisössä

Työyhteisöön voi tulla osatyökykyinen työntekijä kolmella tavalla: työnantaja voi rekrytoida osatyökykyisen työntekijän, tällainen työntekijä voidaan sijoittaa työpaikalle esimerkiksi sosiaalisen yrityksen kautta tai jo työyhteisöön kuuluvan henkilön toimintakyky voi muuttua tapaturman tai vaikean sairauden vuoksi.

Lue lisää

Asenne  Harjoittelu  Kipu  Mallin työt  Opiskelu  Pitkäaikaissairas  Reuma  Reumapoliklinikka  Turvotus  Työ  Työelämä  Työergonomia  Vertaistuki  Väsymys