Kysely: Aukko CV:ssä voi estää työn saannin
Osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksia selvittänyt kysely osoittaa, että työntekijän sairaus vaikeuttaa merkittävästi työllistymistä. Suurin este osatyökykyisten työllistymiselle ovat työnantajien asenteet ja tiedon puute. Pelkästään se, että työnhakijan CV:ssä on aukko, herättää työnantajissa epäilyksiä.
73 % työnantajista pitää tärkeänä, että työuralla ei ole pitkiä aukkoja. Negatiivisimmin asiaan suhtautuvat iäkkäät rekrytoijat. Tämä käy ilmi kyselyssä, jossa tiedusteltiin 500 rekrytointipäättäjältä heidän suhtautumistaan osatyökykyisten palkkaamiseen.
Tärkeimmiksi tiedoiksi CV:ssä työnantajat mainitsevat edellisen työpaikan, työsuhteen keston sekä saavutukset eri työpaikoissa. Heti näiden jälkeen tärkeysjärjestyksessä ovat CV:ssä olevien aukkojen pituus ja määrä.
Osatyökyisen henkilön työhistoriassa saattaa olla jaksoja, jolloin hän ei ole voinut osallistua työelämään, etenkin sairauden puhkeamisen vaiheessa. Hyvän hoidon ansiosta suuri osa pystyy palaamaan töihin erittäin motivoituneena. Kaikki työnantajat eivät kuitenkaan suhtaudu täysin varauksettomasti osatyökykyisen palkkaamiseen. Vain alle kolmannes palkkaisi osatyökykyisen työntekijän.
Työnantajat kaipaavat tietoa ja yhteiskunnan tukea
Positiivisimmin osatyökykyisten palkkaamiseen suhtautuivat ne työnantajat, joilla on aiempaa kokemusta aiheesta. Suurimmiksi esteiksi rekrytoinnissa nähdään riski henkilön työkyvystä sekä tiedon ja kokemuksen puute. Kaksi kolmesta työnantajasta antaa hakijan terveydentilalle suuren painon. Tärkeimmät tiedonlähteen osatyökykyisten palkkaamisessa ovat yrityksen työterveyslääkäri (59 %), kollegat ja tuttavat (43 %) ja hakukoneet internetissä (33 %).
Kolme neljäsosaa työnantajista on sitä mieltä, että yhteiskunnan tulisi tukea taloudellisesti osatyökykyisten rekrytointia. Myös julkisen keskustelun uskotaan lisäävän merkittävästi osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksia.
Vain 10 %:lla yrityksistä on selkeät toimintamallit osatyökykyisen henkilön työllistämiseen liittyen.
Takaisin toimeen -kyselyn suunnitteli Abbott Oy:n toimeksiannosta Kontaktointitoimisto Toinen. Siihen vastasi 500 rekrytointipäätöksistä vastaavaa henkilöä yksityiseltä ja julkiselta sektorilta. Kysely toteutettiin IROResearch Oy:n internetpaneelissa 12.-30.6.2009.
Klikkaa kuvia suuremmaksi
zzz Etusivu-vanha
Tietopankki
Kysy - Me vastaamme
Ajankohtaista
Työnantajalle
Takaisin toimeen
Työnteko ja heikentynyt työkyky
Takaisin omaan työhön
Uuden työn etsiminen
Sairaudesta tai vammasta kertominen
