Tulosta |Muuta tekstikoko

Tukea työllistämiseen

Osatyökykyisen työllistämistä ajatellessa kannattaa muistaa edellä esitellyt taloudelliset tukimuodot, jotka liittyvät työsuhteen solmimiseen. On myös tukimuotoja, joissa ei synny työsuhdetta. Tällöin kustannuksista vastaa tapauksesta riippuen esimerkiksi työhallinto, Kela tai työeläkelaitos. Työnantaja voi riskittä tutustua osatyökykyiseen työntekijään, ja toisaalta työntekijä hyötyy saamistaan kokemuksista. Aloite voi tulla työntekijältä itseltään, TE-toimistolta, Kelalta, työeläkelaitokselta tai oppilaitokselta.

  • työkokeilu, tarkoitettu henkilön työssä selviytymisen selvittämiseen, lisätietoja tarjoavat muun muassa TE-toimiston ja monien työeläkelaitosten kotisivut
  • työharjoittelu, perehdyttää työelämään ja lisää henkilön ammattitaitoa
  • työelämävalmennus, samankaltaista kuin työharjoittelu, mutta tarkoitettu yli 25-vuotiaille tai nuoremmillekin, jos heillä on ammatillinen koulutus
  • työssäoppimisjakso, ohjattua opintosuunnitelmaan kuuluvaa opiskelua työpaikalla
  • työhön ja työyhteisöön valmentavat palvelut, avustavat vammaisten ja kuntoutujien työelämään pääsyä. Työnantajia autetaan löytämään sopivia työntekijöitä; toimintaa voidaan toteuttaa yhtä aikaa työkokeilun, työharjoittelun tai työelämävalmennuksen kanssa. Palveluja voi kysyä TE-toimistosta, työvoiman palvelukeskuksista ja yhteispalvelupisteistä.
Suomen ReumaliittoCrohn ja Colitis ryPsoriasisliittoNupsoManpower InclusiveVATES-säätiöSisäänheitto työelämäänMunuais- ja maksaliitto ry