Sairaudesta tai vammasta kertominen
Omasta sairaudesta tai vammasta kertominen on monessa tilanteessa henkilökohtaisen harkinnan varassa. Työnantajalle ei lainsäädännön perusteella yleensä ole välttämätöntä kertoa sairaudesta. Toisaalta työnantaja ei myöskään ilman perusteltua syytä saa asettaa työnhakijoita tai -tekijöitä eriarvoiseen asemaan terveydentilan vuoksi. Joissakin tilanteissa sairaudesta tai vammasta kertomatta jättäminen saattaa aiheuttaa työntekijälle ongelmia. Lisäksi erilaisten työpaikalla toteutettavien järjestelyjen tekeminen edellyttää sitä, että työnantaja on perillä työkyvyn heikkenemisestä.
Työnantajan nimeämillä henkilöillä on heille määriteltyjen tehtävien puitteissa oikeus käsitellä työntekijän terveydentilaa koskevia tietoja, kun tiedot on kerätty työntekijältä itseltään tai hänen kirjallisella suostumuksellaan muualta ja tietojen käsittely on tarpeen terveydentilaan liittyvien etuuksien suorittamiseksi tai sen selvittämiseksi, onko työstä poissaoloon perusteltu syy, tai jos työntekijä haluaa työkykyisyyttään selvitettävän tietojen perusteella.
Diagnosoiduista sairauksista ja vammoista tulee kertoa työterveyshuollon työhöntulotarkastuksessa ja muissa terveystarkastuksissa. Työterveyshuollolle on ilmoitettava terveydentilassa tapahtuneista olennaisista muutoksista. Työterveyshuollon henkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus työntekijän terveydentilan suhteen. Työnantajalle välitetään kuitenkin tietoa henkilön työkyvystä suhteessa hänen työtehtäväänsä, terveystarkastusten johtopäätöksistä työssä selviytymisen kannalta sekä tarkastuksen perusteella aiheellisista työsuojelutoimista.
Työkavereille sairaudesta tai vammasta kertominen on oma valinta. Kertomiseen voi liittyä sekä hyviä että huonoja puolia, jotka kannattaa itse tilannekohtaisesti punnita. Parhaimmassa tapauksessa työyhteisön tuki ja kannustus voi muodostua tärkeäksi töissä jaksamista tukevaksi voimavaraksi.

zzz Etusivu-vanha
Tietopankki
Kysy - Me vastaamme
Ajankohtaista
Työnantajalle
Takaisin toimeen
Työnteko ja heikentynyt työkyky
Takaisin omaan työhön
Uuden työn etsiminen
Sairaudesta tai vammasta kertominen
