Osatyökykyisen rekrytointi
Työnantaja voi joskus päättää rekrytoida vajaakuntoisen henkilön. Toisaalta osatyökykyinen työnhakija voi hakea työnantajan avointa työpaikkaa – ja olla hakijoista pätevin.
Kummassakin tapauksessa kannattaa perehtyä tarjolla oleviin tukiin ja apukeinoihin, joita tällä sivustolla esitellään. Lisäksi kannattaa muistaa, että...
- myös osatyökykyisen palkkaamisessa henkilön osaamisen tulisi olla keskeisellä sijalla – hän on työnhakija ja -tekijä siinä missä muutkin, vaikka sairaus tai vamma antaakin uuden näkökulman työhön ja työpaikkaan
- työhaastattelussa kysymysten tulee rajautua työtehtävän kannalta olennaisiin asioihin
- erilaisten vammojen ja sairauksien vaikutus työssä suoriutumiseen riippuu työympäristöstä ja -tehtävistä, eivätkä ne välttämättä vaikuta työtehtävässä toimimiseen lainkaan
- joskus pienetkin järjestelyt voivat mahdollistaa osatyökykyisen täysipainoisen työskentelyn
- toisinaan myös työkyvyttömyyseläkkeellä olevalla on pyrkimys ja mahdollisuuksia työskennellä esimerkiksi osapäiväisesti
- työkyvyttömyyseläkeläinen voi tietyissä rajoissa hankkia ansiotuloja, mutta tulorajat on tärkeää varmistaa etukäteen työeläkelaitokselta ja Kelalta
- osatyökykyisen rekrytoinnissa ja palkkauksessa TE-toimisto on tärkeä yhteistyökumppani

