Sinnillä töihin Tukholmaan ja takaisin

Työharjoittelu Suomen Tukholman suurlähetystön lehdistöosastolla. Kuulostaa tehtävältä, johon moni haluaisi. Siitä haaveili myös reumaa sairastava 33-vuotias Riitta Kytösaho. Kun työpaikkatarjous tuli, järjestelyt hoitojen osalta osoittautuivat haasteelliseksi. Se vaiva kuitenkin kannatti.

Riitta oli valmistunut syksyllä 2010 maisteriksi Pohjoismaisten kielten laitokselta Helsingistä. Tuore kääntäjä halusi tämän jälkeen lähteä Ruotsiin vahvistamaan kielitaitoaan. Ratkaisu oli mennä puoleksi vuodeksi työelämävalmennukseen. Tuon ajan Riitta kuului Suomen sosiaaliturvan piiriin. Reumaan liittyvien hoitopalveluiden siirtäminen naapurimaahan ei tästä syystä ollut aivan yksinkertaista.

– Tuntui, että olen ensimmäinen vaikeavammainen, joka uskaltaa lähteä Suomesta mihinkään. Mistään ei löytynyt ennakkotapausta siitä, miten lääkärissä käynnit ja muut järjestetään ja voiko niitä ylipäätään saada Ruotsissa, Riitta selittää.

Soittelu Kelaan alkoi. Sieltä ei tuntunut löytyvän ratkaisua tilanteeseen. Lakipykäliä yritettiin soveltaa, mutta kun ne kävivät liian kankeiksi Ruotsin toimintamalleihin, Riitta soitti paikalliseen vaikeavammaisten palvelupuhelimeen.

– Sieltä sain hyvää palvelua. Kuulin, että Pohjoismaiden kansalaisena minulla on oikeus välttämättömään hoitoon. Pääsin fysioterapiaan ja allasterapiaan, jossa käyn Suomessakin viikoittain.

Suomessa Riitalla on käytössään myös henkilökohtainen avustaja sekä kuljetuspalvelut. Sosiaalitoimisto kuitenkin koki, että sen vastuu loppuu Suomen rajoihin. Jälkimmäistä ei edes tarvittu Tukholman erinomaisen julkisen liikenteen ansiosta: vuoroja ajetaan tiuhaan, metrot kulkevat läpi yön ja yömaksuja ei peritä. Tämän lisäksi esteettömyys on huomioitu busseissa.

– Bussit kuuluttavat linjan suunnan ja yksittäiset pysäkit. Tämän lisäksi ne pysähtyvät jokaisella pysäkillä, jos siellä on yksikin ihminen seisomassa. Ja jos haluaa, että linja-auto ajaa ohi, siihen käännytään selin.

Työkokemuksella varmuutta jatkoonkin

Alkujärjestelyiden mutkat tulivat Riitalle pienenä shokkina, mutta ystävät Tukholmassa, avulias vuokranantaja sekä oma päättäväisyys saivat asiat kääntymään hyvin päin.

Suomen suurlähetystön lehdistöosastolla työskentely oli sitä vastoin juuri sitä, mitä Riitta oli kuvitellut ja toivonut: kääntämistä, juttujen kirjoittamista suurlähetystön kotisivuille ja mediaseurantaa siitä, mitä ruotsalainen lehdistö kirjoittaa Suomesta.

TE-toimiston kautta organisoitu työelämävalmennus kesti kuusi kuukautta ja siltä ajalta Riitta sai peruspäivärahaa.

– Rahallisesti en päässyt rikastumaan, mutta henkisesti kyllä.

Jatkossa Riitta haluaisi tehdä kokopäiväisesti töitä, mutta joustavalla työajalla. Tiedottajan työ jossain yrityksessä tai valtiolla olisi unelmatyö varsinkin silloin, jos siinä voisi käyttää ruotsin kielen taitoa hyväksi. Kesän Riitta oli töissä käännöstoimistossa ja hän on nyt aloittanut vakinaisen työpaikan hakemisen.

– Työvoimatoimiston korkeakouluneuvojan kanssa olen sopinut, että jos en löydä syksyllä töitä, käyn juttelemassa kuntoutusneuvojan kanssa vajaakuntoisten palkkatuesta. Tietoutta siitä, miten korkeakoulutetut pitkäaikaissairaat pääsevät töihin, pitäisi lisätä.

Riitta kokee työn tärkeäksi oman identiteetin kannalta: se tuo sisältöä ja merkitystä elämään ja toki myös riittävää toimeentuloa. Työssä pystyy toteuttamaan itseään ja tuntemaan itsensä tärkeäksi.

– Näkee, että on voinut tehdä jotain mahtavaa ja kokea sitten myös itsensä mahtavaksi. Maisterin papereiden lisäksi minulla on tradenomin koulutus ja aika kivasti hyvää työkokemusta. Uskon, että sopiva työpaikka löytyy jostain. Se on ihan varma juttu, Riitta sanoo.

Tärkeintä on elää onnellisesti

Suunnistaja Minna Kaupille pitkäaikaissairaus ei ole ollut este menestymiselle. Hän on voittanut seitsemän maailmanmestaruuskultamitalia, lukuisia eri arvokisoja ja tammikuussa hänet valittiin Vuoden urheilijaksi 2010.

- Voittaminen tarkoittaa minulle yhden tavoitteen täyttymistä. Jos voitan kisan hyvällä suorituksella, niin naamaa on erityisen vaikea saada pois virneestä. Voittaminen on sitä, että on tehnyt kovasti työtä ja saa siitä palkkion. Se on vähän niin kuin kulminaatiopiste koko urheilussa.

Intohimo urheiluun ei ole kuitenkaan voittojen myötä kadonnut.
- Välillä iski itse asiassa sellainen tyhjyys menestyksen suhteen, kun huomasin, että se kuu, jota taivaalta tavoitteli ei ollutkaan juustoa vaan ihan tavallinen kiven pala. Mutta loppujen lopuksi tämä urheilu on itsessään niin hieno elämäntapa, että haluan aina tehdä sitä jollain tasolla, joten sinänsä intohimo tulee onneksi aina sisältä eikä menestyksen myötä.

Diagnoosi oli shokki

- Kun minulla todettiin 18-vuotiaana Colitis Ulcerosa eli haavainen paksusuolen tulehdus, se oli aikamoinen shokki. Unelmani oli tulla huippu-urheilijaksi ja pelotti, miten se olisi mahdollista. Vaikka minulla menikin monta vuotta vähän niin ja näin suolen kanssa ja välillä tuntui, että huippu-urheilu ei oikeasti sopinut yhtään suolistosairaalle, niin suurimmaksi osaksi uskoin, että hyvin tässä vielä käy.

Sairastuminen oli Minnalle kova paikka ja sitä piti moneen otteeseen pureksia pala kurkussa. Sittemmin Minna on kuitenkin hyväksynyt tilanteen ja kertonut siitä myös avoimesti mediassa. Julkisesti sairaudesta kertominen on Minnan mukaan ollut kaksipiippuista, sillä hän ei halua, että asiasta ruvetaan repostelemaan. Toisaalta asiasta kertominen on helpottanut, koska Minnan ei ole enää tarvinnut epämääräisesti selitellä olevansa vähän kipeä.

Mahdollisuuksia on aina ja joka paikassa

Minnan kohdalla pitkäaikaissairaus ei ole ollut este menestykselle.
- Uskon, että suhtautumisella on suuri merkitys tekemisiin ja tuloksiin. Toisaalta tiedän, että joillakin se on paljon haastavampaa ja silloin tarvitaan erityistä tukea myös ympäriltä.

- Meille kaikille löytyy paikkoja, missä voimme käyttää vahvuuksiamme, vaikka jotkut asiat vähän rajoittaisivatkin tekemisiä. Heikkoudetkin voi kääntää aina vahvuuksiksi. Jos on suuria rajoitteita elämässä, näkee ja kokee asiat varmasti eri kantilta, mikä on sinänsä jo rikkaus. Jos ei itse tartu mahdollisuuksiin, niin ei niihin kukaan muukaan meidän puolesta tartu!

Minnan mukaan maailmaa kannattaa katsella vähän vaaleanpunaisten linssien läpi. Elämässä ei kannata ryhtyä pelkäämään, mitä kaikkea voi mahdollisesti tapahtua.

- Jotenkin sitä on vaan uskottava, että elämässä on tosi paljon annettavaa, vaikka joku asia ei aina menekään ihan niin kuin olisi toivonut. Mahdollisuuksia on aina ja joka paikassa.

Pitkäaikaissairautta ei pidä pelästyä, rohkaisee Satu

Helpotus. Siten Satu Pamilo, 25, kuvaa tunnetilaansa saatuaan diagnoosin selkärankareumasta.

"Toissa vuonna sairastin 13 flunssaa. Olin siihen asti harrastanut aktiivisesti liikuntaa, mutta pitkä flunssajakso esti treenaamisen. Selvisi, että liikunta oli pitänyt minut ja selkäni kunnossa. Liikunnan puute johti selkäkipuun ja tulehduksiin niin, että jouduin lopulta hakeutumaan ensiapuun."

Muutama kuukausi kokeiltiin useita lääkkeitä, mutta apua ei löytynyt. Alkuvuodesta 2010 Satu huomasi polvien turvonneen, ja pelästyi: kaikki ei ole kunnossa. Fysiatri epäili selkärankareumaa. Röntgenkuvissa vuoden 2010 alussa todettiin SI-nivelten olevan puhtaat, ja myös HLA-B27 oli negatiivinen. Nämä tiedot johtivat harhaan, ja Sadulla aloitettiin nivelpohjaiseen tulehdukseen tarkoitettu lääke.

"Käynnistyi puolen vuoden prosessi, kun asiaa lähdettiin kunnolla tutkimaan. Toukokuussa 2010 menin yksityiselle reumalääkärille, joka totesi että aiemmin otetuissa kuvissa näkyikin tulehdusmuutos. Reumatologi sanoi kyseessä olevan täysin selkeästi selkärankareuma. Diagnoosin sain kesällä 2010, ja oli helpotus vihdoin saada selvyys asiasta. Sairauden uskotaan alkaneen jo vuoden 2003 tienoilla."

Ei saa antaa sairauden elää elämää puolestaan

"Saadessani diagnoosin kävin läpi kasvuprosessin. Oli pakko ymmärtää sairaus ja ajatella pidemmälle. Elämä ei ollut enää kiinni tavallisista 'pienistä' asioista, vaan piti miettiä, miten jatkaa elämää sairauden kanssa. Ja nimenomaan niin, että sairaus kulkee rinnalla, ei edessä suodattamassa elämää kauttaan. Ei saa antaa sairauden elää elämää puolestaan. Itse pitää elämäänsä elää, mutta tietysti sairaus on otettava huomioon."

Satu oli elänyt sata lasissa sairastumiseen saakka. Hänellä oli esimerkiksi neljä työpaikkaa opiskelujen rinnalla. Kaksi kuukautta sänkypotilaana pakotti pysähtymään.

"Kukapa ei toivoisi, että olisi terve, mutta uskon kuitenkin, etten olisi oma itseni ilman tätä sairautta. Päätin, etten luovuta enkä luovu unelmistani. Pitkäaikaissairas voi tehdä työssä ja vapaa-ajallaan mitä haluaa, kunhan huomioi sairauden ja etsii keinoja toteuttaa unelmiaan."

Diagnoosin saatuaan Satu päätti osallistua mallikurssille, mitä moni oli suositellut vuosien varrella. Ensimmäiset työkeikat hän teki jo ennen kurssin päättymistä. "Mallimammat" tietävät Sadun selkärankareumasta, ja ymmärtävät mahdolliset riskit. Satu kiittää heidän suhtautumistaan asiaan.

"Sairautta enemmän merkitsee asenne ja persoona. Olen saanut tehdä monipuolisesti mallin töitä, kuten näytöksiä ja kuvauksia. Toivon, etteivät työnantajat pelkäisi pitkäaikaissairaan palkkaamista. Sairaus ei välttämättä vaikuta mitenkään työntekoon, ja kaikki voivat olla pois töistä vaikkapa flunssan takia. Maailmassa on paljon töitä, joita voi tehdä pitkäaikaissairaudesta huolimatta. Ellei yksi ala käy, vaihtoehtoja on. Työ antaa virtaa ja rutiinia."

Tuki on enemmän kuin tärkeää

Tukiverkkojen merkitys pitkäaikaissairailla on suuri; perheen ja ystävien apu ja läsnäolo auttavat, samoin kokemusten jakaminen toisten samaa sairautta sairastavien kanssa.

"Reuma ei ollut entuudestaan tuttu sairaus. Yritin etsiä nuoria selkärankareumaa sairastavia, mutta heitä ei juurikaan löytynyt. Hain tietoa netistä, ja löysin pari blogia. Halusin antaa muille rohkaisua siitä, että sairauden kanssa voi elää täyttä elämää, ja päätin aloittaa bloggaamisen. Olen saanut mukavia yhteydenottoja. Hassuin yhteensattuma oli, kun vaatekaupassa myyjä kertoi lukevansa blogiani ja sairastavansa itsekin selkärankareumaa."

"Poikaystävän, perheen ja ystävien tuki on ollut minulle enemmän kuin tärkeää. He eivät ole näytelleet, ettei sairautta ole, vaan ovat luonnollisesti ottaneet sen huomioon. Jokaiselle tulee hetkiä, kun ei jaksa tsempata. Silloin tarvitaan toista kertomaan, että asiat järjestyvät."

Jos Satu saisi taikasauvalla muuttaa jotain, olisi hän saanut diagnoosin nopeammin.

"Diagnoosi viivästyi väärän röntgenkuvatulkinnan vuoksi. Alkoi paha vaihe, ja sain sammutella tulehduksia pitkään kovilla lääkkeillä. Julkisella puolella on myös liian pitkät jonot reumatologien luokse. Jos potilaalla on selkeät merkit selkärankareumasta, prosessin pitää olla nopeampi! Samoin lääkehoidossa pitäisi nopeammin edetä aidosti auttavaan lääkitykseen."

"Olen kiitollinen siitä, että sairastuin aikana, jolloin selkärankareumaan on toimivia lääkkeitä. Nykyinen lääkitykseni on mahdollistanut särkylääkkeiden osittaisen poisjättämisen, ja lääkityksen avulla voin jatkaa työntekoa. Taloudelliset vaikutukset yhteiskunnalle olisivat aika kovat, jos 24-vuotiaana olisin jäänyt työkyvyttömäksi."

Optimismi ja rohkeus vievät Samulia eteenpäin

X-Factor TV-ohjelmasta tuttu Samuli Taskinen on lahjakas monella alalla. Hän laulaa, tanssii ja piirtää, opiskelee yliopistossa ja haaveilee urasta musiikin parissa.

21-vuotias Samuli on kotoisin Lappeenrannasta ja asuu Helsingissä. Kiireinen nuori mies on laulanut tiensä suomalaisten sydämiin - vaikeuksista huolimatta. Pitkäaikaiset sairaudet varjostavat elämää, mutta eivät lannista. Crohnin tautia ja nivelreumaa sairastava Samuli kertoo diagnoosien olleen helpotus. Molempia sairauksia esiintyy hänen suvussaan, joten ne olivat myös ennestään tuttuja.

Rajut oireet pysyvät kurissa

"Vatsaoireet alkoivat 13-vuotiaana ja niveloireet 16-vuotiaana. Crohnin tauti diagnosoitiin, kun olin 19-vuotias ja asuin Englannissa. Siellä oireet menivät niin pahoiksi, että minut oli pakko viedä sairaalaan ja laihduin 10 kiloa. Sinä keväänä jouduin monta kertaa tiputukseen", Samuli kertoo. Lisäksi vaivana on myös lievä psoriasis.

"Oli helpottavaa saada tietää, että näitä sairauksia voidaan kuitenkin hoitaa. Tietysti silti mietin, kuinka pystyn osallistumaan työelämään tulevaisuudessa. Joudun pohtimaan oikean alan valintaa. Tällä hetkellä musiikkiala on selkeästi ykkösenä", Samuli kertoo. Hän voi tällä hetkellä hyvin. "Kipuihin turtuu. Ei niitä ajattele. Olen sen tyyppinen ihminen, että vain pusken eteenpäin ja katson mitä tapahtuu. Suuri etu on siitä, että olen aina tanssinut. Tanssi on sellainen liikunnan muoto, joka ylläpitää kehon liikkuvuutta. Yritän huolehtia kunnostani jatkuvasti. Myös ruokavalioon joudun kiinnittämään huomiota."

Valoisa tulevaisuus oikealla asenteella

Työkaverit ja ystävät ovat aina suhtautuneet Samulin sairauksiin luontevasti. Avoimena ihmisenä hän myös itse kertoo vaikeuksistaan peittelemättä."Minusta neutraali suhtautuminen on parasta. Ylenpalttinen kauhistelu ja sääliminen tuntuu rasittavalta ja turhalta. Minusta ongelmia peittelemällä ei saavuta mitään. Jokaisella kun on omat vikansa ja vaivansa."

Luonteeltaan rohkeana ja optimistisena Samuli näkee tulevaisuuden valoisana. "Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta mahdollisesta ja motivaatiota riittää. Pitää vain katsoa eteenpäin, mutta elää silti hetkessä. Ei saa pelätä epäonnistumisia. Aina kannattaa rohkeasti yrittää", Samuli miettii. Nyt hän toivoo pääsevänsä pian keikkailemaan ja levyä tekemään.

Tohtori Kiminkinen ei anna nivelreuman pysäyttää

Tapani Kiminkinen työskentelee Saarijärvellä terveyskeskuslääkärinä. Televisio-ohjelmansa kautta hän on käynyt tutuksi koko kansalle lääkärinä, joka puhuu terveydestä helppotajuisesti, maalaisjärjellä.

Mitä mieltä hän on pitkäaikaissairaiden ihmisten mahdollisuuksista tehdä työtä?
"Ei ole oikeastaan erikseen työelämää ja muuta elämää. Elämä on kokonaisuus. Suomessa on työkeskeinen kulttuuri ja meillä annetaan paljon painoarvoa työelämälle. Työ on keskeisessä asemassa meillä kaikilla", hän pohtii.

Kiminkinen keskustelee potilaidensa kanssa elämän koko kirjosta. Vastaanotollaan hän pyrkii aina katsomaan ihmisen tilanteen kokonaisuutta. Siihen kuuluu myös työelämä, työssä jaksaminen ja toimintakyky oleellisesti. Paitsi lääkärinä, Kiminkisellä on näkemystä myös potilaana. Hän sairastui itse nivelreumaan noin 15 vuotta sitten. Reumaa on myös hänen äitinsä puolen suvussa. "Onneksi nivelreuman eteneminen voidaan lähes aina pysäyttää, kun käytössämme ovat nykyiset biologiset lääkehoidot", Kiminkinen sanoo. "Se vasta tulisikin yhteiskunnalle kalliiksi, jos me reumapotilaat jäisimme työkyvyttömyyseläkkeelle."

"Kun itse sairastuin, minun piti käydä läpi tietynlainen suruprosessi, joka vaati oman aikansa. Nykyään en juurikaan enää ajattele koko sairautta, koska se ei oikeastaan vaikuta elämääni. Hyvän lääkityksen ansioista pysyn työkunnossa. Minusta on hienoa, että pystyn tekemään töitä, eivätkä käteni ole vaurioituneet nivelreuman takia. Ilman lääkitystä käteni olisivat menneet niin huonoiksi, etten olisi pystynyt jatkamaan töitä", Kiminkinen kertoo. Aiemmin hän harrasti maratonjuoksua, mutta nyt juokseminen on vaihtunut kulttuuriharrastuksiin. Kuudes oma kirja on juuri valmistunut. "Minusta terveys ilmenee sellaisena kokonaisvaltaisena mielihyvän tunteena. Sihen liittyvät monet asiat kuten positiivinen käsitys omasta itsestä ja hyvät perhesuhteet."

"Kokemukseni mukaan nivelreumaa sairastavat ovat yleensä sitkeästi mukana työelämässä, vaikka hammasta purren. Ihmiset haluavat pysyä töissä. Minusta pitkäaikaissairaiden ja vajaakuntoisten pitäisi saada pysyä työelämässä omien kykyjensä ja jaksamisensa mukaan. Suomessa tarvitaan lisää joustoja työelämän rakenteisiin, aivan uutta ajattelua työmarkkinajärjestöihin ja ammattiyhdistyksiin. Niin, että kaikkien kyvyt saataisiin käyttöön", Kiminkinen painottaa.

Ilkka Heilän haastattelu

Suomen tunnetuin, yli 50 lehdessä esiintyvä toimistotyöntekijä B. Virtanen juhli viime vuonna 20-vuotistaivaltaan suosittuna sarjakuvahahmona. Samanaikaisesti Virtasen elämä muuttui pysyvästi. Hän sairastui psoriasikseen. Näin kävi myös B. Virtasen luoja Ilkka Heilälle omassa elämässään.

“Psoriasis ei alkuun herättänyt mitään ajatuksia työnteon kannalta. Luulin, että sillä ei ole mitään vaikutusta. Kun tauti paheni, niin vaikutuksiakin alkoi tulla. Kädet menivät niin huonoon kuntoon, että piirtäminen alkoi olla vaikeaa. Lisäksi jatkuva kutina ja kipuilu häiritsivät ideointia.”

Ilkka aloitti sarjakuvien piirtämisen jo pikkupoikana. B. Virtanen syntyi vuonna 1989, kun Uusi Suomi ja sarjakuvien jakelutoimisto Bulls järjestivät kilpailun, jossa haettiin uusia suomalaisia sanomalehtisarjakuvia. Hän siirtyi kokopäiväiseksi sarjakuvataiteilijaksi ja yrittäjäksi vuonna 1993.

“Kun sairauteni todettiin, sain siitä ideoita sarjakuvaani. Minulla ei ole varaa jättää ideoita käyttämättä, joten annoin B. Virtaselle psoriasiksen. Yksi vaiva lisää miesparalle. Tarkoitus ei ollut kertoa ihmisille erityisesti psoriasiksesta tai omasta tilanteestani. En osannut arvata, että saisin niin paljon palautetta.”

Sarjakuvapiirtäminen on todellista työtä. Aikataulupaineet ovat koko ajan läsnä, ja hyvä olisi, että piirroksia olisi myös varmuusvarastossa niitä päiviä varten, kun vaikkapa sairaus yllättää.

“Luovuuskin on yleensä loppu jo tässä iässä”, 53-vuotias piirtäjä heittää. “Piirtäminen oli ennen mukava harrastus, nyt se on työtä. Ennen tein ruumiillista työtä, nyt se on harrastus. Suurin mielihyvä tuntuu aina tulevan harrastuksesta.”

Tulevaisuuteen Ilkka varautuu hieman epäluulolla, vaikka työnteko onkin helpottunut oikean lääkityksen myötä.

“Muille psoriasisdiagnoosin saaneille sanoisin, että koettakaa kestää. Mitään neuvoja en anna, niitä kyllä taitaa tulla muutenkin. Ei tämä maailmanloppu ole.”

Heidi Luumin haastattelu

Kuten monet suomalaiset, myös Diili-ohjelmasta tuttu Heidi Luumi määrittää itsensä työn kautta. Monet meistä kokevat nimenomaan työn kautta saatavan arvostuksen palkitsevana. Työ ei ole pelkästään välttämätön pakko, vaan tärkeä osa elämästä. Työllä on suuri painoarvo ihmisen hyvinvoinnin kannalta.

"Tottakai perhearvot ovat nousseet vuosien varrella keskeisiksi, työ ei ole ainoa asia elämässäni", Heidi kertoo. Työuransa alkuaikoina Heidi kärsi kiltin tytön syndroomasta ja mikä tahansa työ asetti hänelle jatkuvan haasteen olla paras ja ahkerin kaikista.

"Kymmenen vuotta sitten ajoin itseni piippuun. Sanouduin irti työstäni ja olin puoli vuotta pois työelämästä. Vasta tänä aikana tajusin oikeasti työn merkityksen ja sen mitä haluan tulevaisuudessa", Heidi muistelee.

Töihin palatessaan Heidi teki vakaan päätöksen ettei ajaisi enää itseään samaan tilanteeseen. Hän oli onnekas ja pääsi mielekkääseen työympäristöön. "Työn tulosten täytyy myös näkyä. Se on minulle erittäin suuri motivaatiotekijä. Jo työnhakutilanne voi itsessään olla motivoiva. Sen takia jättäydyinkin viime keväänä turvallisesta palkkatyöstäni ja ilmoittauduin Diiliin", Heidi naurahtaa.

Heidi kannustaakin työnhakijoita olemaan rohkeita ja tuomaan omia vahvuuksiaan esille. "Kaikki on loppujen lopuksi kiinni ihmisestä itsestään, työtä ei kannata hakea anteeksi pyydellen."

"Mielestäni sairaus ei voi olla este työllistämiselle, jos sairaudella ei ole vaikutusta henkilön ammatilliseen osaamiseen. Työkyvyn ylläpitäminen on kuitenkin ehdottoman tärkeää ja jokaisen tulisi itse ottaa vastuu omasta kouluttautumisestaan tai kuntoutumisestaan", Heidi kiteyttää.

Heidi Luumi osallistui MTV3:n Diili-ohjelmaan syksyllä 2009.

Anne Bernerin haastattelu

Perheyritysten liiton puheenjohtaja ja Vallila Interiorin toimitusjohtaja Anne Berner on perheyrittäjä, jolla on takanaan muutaman vuosikymmenen kokemus kovasta, mutta palkitsevasta työnteosta.

Annelle myönnettiin tänä vuonna Vuoden Liikemies -palkinto tunnustuksena vahvasta sitoutumisesta ja yrityksen pitkäjänteisestä kehittämisestä. Sisustusalan palveluyritys Vallila Interior on tänä päivänä hyvin menestynyt yritys, joka ei pelkää uudistautua. Työntekijät ovat luonnollisesti mukana kehittämässä työilmapiiriä, joka kannustaa innovatiivisiin ratkaisuihin.

Tänä päivänä työnantajalta odotetaan suurempaa tuottoa yhä pienemmillä resursseilla. "Työntekijä on aina suuri investointi yritykselle. Meitä on tällä hetkellä 125 ja jokainen rekrytointi on ollut tarkkaan harkittu ja hallittu riski", Anne kertoo.

"Jos työnhakijan ammatillinen osaaminen vastaa tai jopa ylittää odotuksemme ja näen, että hän pystyy suoriutumaan työstä, pitkäaikaissairaus ei mielestäni ole ongelma." Tämä edellyttää myös sitä, että henkilö on riittävän motivoitunut ja osaa viestiä oikealla tavalla itsestään.

Joskus työntekijän elämässä tapahtuu tietenkin yllättäviäkin käänteitä. Sairastuminen ja työstä pois jääminen eivät ole kenellekään helppoa. "Meilläkin on tästä omakohtaista kokemusta", Anne jatkaa. Pahimmillaan sairastuminen voi lamaannuttaa yrityksen koko toiminnan. Parhaimmillaan työyhteisö voi taas toimia suurena tukena työntekijän työhönpaluu- ja kuntoutumisvaiheessa.

"Väittäisin, että työnantajien suhtautuminen ei välttämättä ole erilaista oli kyseessä sitten terve tai pitkäaikaissairas työntekijä. Se mikä vaikuttaa, on kyky suorittautua tehtävistä ja henkilön sitoutuneisuus. Työnantajalla täytyy myös olla sairaudesta riittävästi tietoa. Muutoin en tekisi asiasta suurta numeroa", Anne lopettaa.