Muistutukset ja päätöksistä valittaminen
Hoidon tai sosiaaliturvan saamisessa voi olla toisinaan ongelmia. Tällöin kannattaa ensiksi pyrkiä löytämään ratkaisu pulmaan keskustelemalla omaa asiaa hoitavan henkilön kanssa – vaikkapa palaamalla asiaan seuraavalla tapaamiskerralla. Ellei tämä tuota tulosta, on mahdollista kääntyä potilasasiamiehen tai sosiaaliasiamiehen puoleen. He antavat tarvittaessa apua muun muassa muistutusten tekemiseen.
Kirjalliseen päätökseen on liitetty muutoksenhakuohjeet, mikäli päätöksestä saa valittaa. Ohjeissa on ilmoitettu, mistä muutosta haetaan, kuinka kauan valituksen tekoon on aikaa sekä mahdollisesti annetaan muitakin ohjeita. Annetuista määräajoista ei voi poiketa.
Mikäli päätökseen ei ole liitetty muutoksenhakulomaketta, voit käyttää Kelan Valituslomaketta.
Muutoksenhakulomake tulee täyttää huolellisesti, ja liittää mukaan pyydetyt sekä muut tarpeelliseksi katsomasi asiakirjat. Muutoksenhakulomakkeesta ja liitteistä kannattaa ottaa itselle kopiot.
Tarvittaessa on mahdollista saada yleistä ohjausta oikeusministeriön valtakunnallisesta oikeusapuohjauksen puhelinpalvelusta. Puhelinnumero palveluun on 0100 86200. Palvelu on auki maanantaista keskiviikkoon ja perjantaisin kello 13.30–15.00 sekä torstaisin 9.00–11.00. Puhelun hinta määräytyy soittajan oman sopimuksen mukaan. Neuvojan kanssa voi pohtia, onko syytä kääntyä lakimiehen puoleen tai voiko jokin viranomainen tai muu taho olla avuksi.
Muun muassa oikeusaputoimistoista voit saada neuvoja ja apua muutoksenhakuasioissa. Lista oikeusaputoimistojen yhteystiedoista löytyy täältä. Oikeusapua voi myös hakea sähköisesti.

