Tulosta |Muuta tekstikoko

Monimuotoinen työyhteisö

Monimuotoisessa työyhteisössä työskentelee esimerkiksi eri-ikäisiä, eri maista kotoisin olevia ja vajaakuntoisia työntekijöitä.

Vajaakuntoisen käsite on peräisin lainsäädännöstä. Vajaakuntoinen työnhakija on sellainen, jonka mahdollisuudet saada sopivaa työtä, säilyttää työ tai edetä työssä ovat huomattavasti vähentyneet asianmukaisesti todetun vamman, sairauden tai vajavuuden takia. Toisinaan käytetään myös käsitettä osatyökykyinen.

Työntekijänsä huomioon ottava työnantaja pyrkii vastaamaan henkilöstönsä erilaisiin tarpeisiin ja kehittämään työntekijöidensä työhyvinvointia. Työhyvinvointi ja työntekijälle sopivaksi mukautettu työ tai työympäristö ei ole vain työntekijän etu. Työnantaja voi hyötyä monimuotoisuudesta ja sitä tukevista järjestelyistä muun muassa seuraavasti:

  • osatyökykyinen tuo uuden näkökulman työpaikalle
  • osatyökykyiset ovat Työterveyslaitoksen ja Kelan tutkimuksen mukaan keskimääräistä palkansaajaa innostuneempia työstään
  • osatyökykyisten työllistäminen voidaan nähdä osana työnantajien sosiaalista vastuuta
  • henkilöstön yleinen työhyvinvointi työpaikalla lisää tuottavuutta ja vähentää sairausloma- sekä työkyvyttömyyskuluja.

Tästä pääset lukemaan Finnish Business & Societyn kannanoton monimuotoisten työyhteisöjen puolesta.

Asenne  Harjoittelu  Kipu  Mallin työt  Opiskelu  Pitkäaikaissairas  Reuma  Reumapoliklinikka  Turvotus  Työ  Työelämä  Työergonomia  Vertaistuki  Väsymys