Tulosta |Muuta tekstikoko

Esteettömyydestä.

12.03.2012
Satu Pamilo

Esteettömyys on noussut viimeisen kahden vuoden aikana yhdeksi suureksi aiheeksi, jota seuraan (ainakin jotakuinkin) aktiivisesti. Isäni aloitettua esteettömyysalalla olen nimittäin tullut kyllästetyksi tiedolla ja varsinkin kuvilla, joissa ympäristön esteettömyys ei syystä tai toisesta toimi. Myönnän nauraneeni supermakeasti joillekin suunnittelun kukkasille, kun kerrostalon invaparkkiruutu oli pihan ainoa katokseton paikka ja kuinka siirtymistä helpottavat luiskat olivat välillä lähes 90 asteen kulmassa. Puhumattakaan eräästä suositusta baarista, johon sisälle pääsi luiskaa pitkin, mutta baaritiskille vei vain portaat. Hymy hyytyi kuitenkin pikaiseen telottuani jalkani huolella ja ollessani hetken aikaa kahden kyynärsauvan ja yhden jalan varassa. Kaikenmaailman kynnykset, kapeat oviaukot ja rappuset ottivat aivoon ja hidastivat menoa. Olin aikalailla kotini vanki, sillä ilman kantajaa kolmannesta kerroksesta sauvoilla hyppiminen hissittömässä talossa olisi ollut aikamoinen taidonnäyte. Ja minulla sentään oli mennyt väliaikaisesti vain yksi nilkka, mutta mitä olisi sitten ympäristössä liikkuminen, jos elämä olisi rajoitettu pysyvästi muutamaan renkaaseen ja kahteen käteen?

Jokainen meistä on toimintarajoitteinen jossakin vaiheessa elämäänsä. Toimintarajoitteisuus ei tarkoita välttämättä fyysistä vammaa, voi olla kyse esimerkiksi vanhuudesta, kävelykepeillä kävelystä, kauppakassien kantamisesta tai lastenvaunujen työntämisestä. Tässä tekstissä puhun vain rakennetun ympäristön esteettömyydestä, vaikka esteettömyys onkin hyvin laaja-alainen käsite. Esteettömyys mahdollistaa liikkumisen, elämisen ja olemisen vaivattomasti. Fyysisessä esteettömyydessä kysymys on oikeanlaisesta ympäristön suunnittelusta, joka tuo pientä luksusta helponkin toimimisen hetkellä. Kukapa nyt ei nauttisi mm. leveistä käytävistä, hissistä kerrostalossa, automaattisesti toimivista ovista, hyvästä valaistuksesta, hyvistä opasteista ja lattian liukkaudettomuudesta. Esteettömyys vähentäisi myös omasta arjestani muutaman ärräpään.

Sairauteni ollessa pahimmillaan huomasin, että myös reuma tekee minusta toimintarajoitteisen. Kun selkäkivut ovat pahimmillaan, en taivu nostamaan tavaroita lattiatasolta, esimerkiksi tyhjentämään astianpesukonetta tai etsimään kattilaa alakaapista. Puhumattakaan lattialle pudotetuista pinneistä tai sukkien pukemisesta. Olenkin päättänyt, että kun joskus pääsen suunnittelemaan itselleni kotia, suunnitellaan se minulle esteettömäksi. Keittiössä uuni nostetaan pois lattiatasosta, kuten myös astianpesukone. Myös korotetut työtasot ovat toivelistalla, jotta tiskaaminen ei olisi niin kivuliasta. Aionkin nostaa ylpeänä esille omat selkärankareuman mukana tuomat rajoitteeni: kerran asuntoni on mahdollista suunnitella täydellisesti minulle toimivaksi, miksi tyytyisin vähempään? Jos pystyisin toimimaan omassa kodissani ilman hetkittäisiä kyvyttömyyden tunteita, jäisi reumakin ajatuksissa helpommin taka-alalle.

Olen ehkä isäni paasauksen uhri, mutta olen omakohtaisesti huomannut miten esteetön toimintaympäristö voi vaikuttaa elämänlaatuun. Vaikka laissa ja asetuksissa on määräyksiä koskien esteettömyyttä, silti vielä nykyään asiat nähdään liian suppeasti ”vain noiden vammaisten juttuna”, eikä nähdä sitä, mikä kokonaisvaikutus esteettömyydellä on meidän kaikkien jokapäiväiseen elämään. Lopuksi heitän haasteen: kun seuraavan kerran yrität avata kodin ulko-ovea avaimella kauppakassi molemmissa käsissä, mieti, olisiko se mahdollista tehdä helpommin käyttäen nykyajan tekniikoita? Pitääkö minun sopeutua ympäristööni vai voiko tämä ympäristö sopeutua minun tarpeisiini?

Tagit: Asenne, Esteettömyys

Asenne  Crohnin tauti  Esteettömyys  Haasteet  Harjoittelu  Kipu  Mallin työt  Muutos  Opiskelu  Pitkäaikaissairas  Remissio  Reuma  Reumapoliklinikka  Sairastuminen  Tukiverkko  Turvotus  Työ  Työelämä  Työergonomia  Työura  Unelma  Vertaistuki  Väsymys